7-seinähullua veljestä

7-seinähullua veljestä

Pentti-Oskari Kankaan 7-seinähullua veljestä ovat huvittaneet Teitä melkein 50 vuotta..

60-luvun puolivälissä, pääasiassa opettajista koostuva huvitteluryhmä, ratkaisi kotomaamme elämyskulttuurin suuren ongelman: pateettisuuden, surumielisyyden ja ahdistuneisuuden poistamisen.

Se oli viihde-elämämme yksi merkittävimmistä menestystarinoista. Syntyi orkesteri nimeltään Pentti-Oskari Kankaan 7-seinähullua veljestä.

Se nosti kuuluisuuteen legendoja kuten esimerkiksi: Irwin Goodman ja Lea Laven. Joukossa riemuilivat myös opettajat Junnu Vainio, Jukka Kuoppamäki ja Sammy Babitsin jne… Orkesteri saavutti lähes kaiken uransa aikana. Suomen suosituimman tanssiorkesterin tittelin ja Muusikkojen Liiton kunniamaininnan. Orkesteri sai myös ensimmäisenä Suomessa samanaikaisesti 2 kultalevyä. Listakärkinä soivat mm. Banaania poskeen, Kaikki laivaan, Lihavat on lepposia, Nakit ja muusi jne…

Vuonna 2016 nämä musiikin ja huumorin huru-ukot käynnistävät juhlavuotensa erikoiskokoonpanolla, johon kuuluu 8 loistavaa muusikkoa. Neljän puhaltimen soitantaa ei enää juuri tanssilavoilla ja estradeilla kuule. Tätä ei kannata jättää väliin!

Artistin kotisivut
www.7seinahullua.net »

Sosiaalinen media
Facebook »



Huru-ukko

Lataa

seinahullut copy

Lataa

Muita artistejamme

Konsertit

Erikoisohjelmat

close
Tarjouspyyntö