View Post

Korsuorkesterin juhlakiertueen ensimmäinen konsertti loppuunmyyty!

Uutiset

Korsuorkesteri marssi näkyvästi viihteen etulinjassa jo viime vuosituhannella. Aitous kävi yleisön sydämiin ja orkesterin ideologia olikin alusta asti selvä – isänmaallisuudesta ja omasta linjasta pidetään kiinni. Pitkä palvelusaika päättyi virallisesti 2012, jolloin oli aika siirtyä reserviin. Reservin suuntaan on kuitenkin jatkuvasti kantautunut toiveita, joissa toivotaan ryhmää uudelleen konserttisaleihin. Toiveet on kuultu ja helmikuussa lähdetään 30-v. syntymäpäivän kunniaksi KORSUORKESTERI 30 VUOTTA …

View Post

Werannalta uutta musiikkia

Uutiset, Yleinen

Jyväskyläläinen Weranta aloittaa vuoden uudella singlellä. Kaukainen maa on Ari Klemin alunperin vuonna 1997 levyttämä kappale ja Werannan mielestä unohdettu klassikko. – Syksyllä 2019 etsimme keikkaohjelmistoomme uusia kappaleita. Ari Klemin 90-luvulla tekemä Kaukainen maa tuli vastaan ja palasi aina uudestaan ja uudestaan kuunteluun. Kohtaaminen oli kuin ”rakkautta ensi kuulemalla” ja totesimme kappaleen olevan meidän näköinen: kertosäkeessä vahvaa stemmalaulua, haikea tarina, …

View Post

Charles Plogmanilta uusi single 40-v. juhlavuoden alkuun

Uutiset

CHARLES PLOGMAN ALOITTAA JUHLAVUOTENSA UUDELLA SINGLELLÄ – LAULU HUUMAAVASTA RAKKAUDEN TUNTEESTA Charles ”Chali” Plogman juhlii tänä vuonna 40-vuotista uraansa ja aloittaa juhlavuotensa julkaisemalla uutta musiikkia. Uusi single Vedän elämän henkeen julkaistaan perjantaina 10.1.2020. Kappaleen takaa löytyy luottotiimi Lasse Wikman ja Janne Hyöty. – Tämä on laulu hyvästä olosta ja tunteesta, kun kaikki synkät ajatukset voi työntää pois mielestä. Siitä huumaavasta …

View Post

TANSSI KANSSAIN mukana Kultainen Venla 2019 -äänestyksessä!

Uutiset

HUOM! HUOM! HUOM! Oletko viihtynyt TANSSI KANSSAIN -ohjelman parissa? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ja äänestää suosikkiasi. Tanssi kanssain on nimittäin mukana KULTAINEN VENLA 2019 / Ohjelmaehdokkaat 2019 -sarjassa! Kultainen Venla yleisöäänestys 2019 Äänestys on käynnissä ja se päättyy 14.1.2020 klo 16.Voittajat julkaistaan Kultainen Venla -gaalassa Suomen kansallisoopperassa 17.1.2020. Äänestykseen pääset tästä.

View Post

HUOM! Sinitaivas 2020 paikkakunnat ja esiintyjiä julkaistu!

Uutiset

Perinteikäs Sinitaivas-kiertue järjestetään jälleen ensi vuonna! – Vielä ehdit hankkia elämyslahjan joulupakettiin – lipunmyynti avoinna! Lokakuussa 2020 starttaavan kiertueen tähtinä nähdään mm. Markku Aro, Eija Kantola, Kari Hirvonen sekä ensi vuoden Tangokuningas ja -kuningatar. Luvassa on jälleen jotain uutta, vanhaa ja lainattua kun Sinitaivas-kiertue starttaa Hyvinkäältä 2.10.2020. Jo 1980-luvun lopulla ensimmäistä kertaa järjestetty Sinitaivas-kiertue vierailee ensi vuonna kaikkiaan neljällätoista suomalaispaikkakunnalla. …

View Post

Marko Maunukselalle Suomen Musiikintekijöiden Pro Musiikintekijät –kunniamaininta

Uutiset

Suomen Musiikintekijät ry haluaa vuosittain kiittää tahoa, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Suomen Musiikintekijöiden puheenjohtaja, sanoittaja-laulaja Kaija Kärkinen korostaa, että kunniamaininnalla halutaan kiittää Yleä musiikin erikoisohjelmista ja radiotoimittajien musiikkivalintoja.   Yle on suomalaisille musiikintekijöille tärkeä. Haluamme siksi nostaa esiin viisi Ylen toimittajaa, jotka omissa ohjelmissaan soittavat sellaista suomalaista musiikkia, jota ei juurikaan kuule Ylen normaalissa ohjelmavirrassa, puhumattakaan …

View Post

Juhamatilta 70 v juhlakonsertti keväällä 2020

Uutiset

Juhamatti aloitti levytysuransa vuonna 1976, voitettuaan vuotta aiemmin järjestetyn Iskelmähaavi -laulukilpailun. Vuotta myöhemmin ilmestyi oma, ensimmäinen, soololevy Fanny Fanny, josta suureksi hitiksi nousi samaa nimeä kantava kappale. Tätä hittiä seurasivat mm. Volga, Pieni ja lämpöinen, Voitko unohtaa ja Vain yksi yö, ne tekivät Juhamatista yhden rakastetuimmista laulajista. Juhamatti palkittiin 80-luvulla neljällä kultalevyllä, ja 2003 Hitit levyllään Juhamatti saavutti viidennen kultalevyn. …

View Post

Aki Samuli julkaisee koskettavan klassikon Varpunen jouluaamuna

Uutiset

Zacharias Topeliuksen syntymästä on reilut 200 vuotta aikaa, mutta yhä edelleen hänen kirjoittamansa tekstit koskettavat. Joka joulu yksi rakastetuimpia joululauluja on Varpunen jouluaamuna. Siihen tarttui myös vuoden 2015 Tangokuningas Aki Samuli, joka tunnustautuu jouluihmiseksi. Tänä vuonna joulu onkin aivan erityinen, sillä loppukesästä Aki toteutti pitkäaikaisen unelmansa omasta maatilasta, jonne on muuttanut jo melkoinen katras eläinystäviä. Jouluvalmistelut kuuluvat vahvasti perinteisiin – …

View Post

Gramofonin Suurtanssien aikataulu

Uutiset

ENÄÄ KAKSI YÖTÄ..  .. ainutlaatuiseen iltaan! Gramofonin Suurtansseja tanssitaan kolmatta vuotta, ja kaksi niistä upeassa ja tunnelmallisessa Turun Messukeskuksen Ravintola Festossa. Ravintolasta löytyy Turun suurin tanssiparketti joka on kooltaan reilu 400 neliötä! Alla löytyy Gramofonin Suurtanssien aikataulu. Ovet ja lipunmyynti aukeaa klo 17.30. ILLAN ESITYSAJAT:Klo 18:00 Kyösti Mäkimattila (säes. Neitoset) 19:00 Finlanders 20:00 Neitoset (SMOrk 2019 -voittaja) 21:00 Finlanders ’84 22:00 …

View Post

Järvenpää-talo mukaan Korsuorkesteri 30 vuotta poterossa -kiertueelle

Uutiset

Lisää toiveiden täyttymyksiä: Järvenpää tuli mukaan Korsuorkesterin helmikuiselle konserttikiertueelle! Vuonna 1990 sattuman kautta syntynyt Korsuorkesteri marssi näkyvästi viihteen etulinjassa jo viime vuosituhannella napaten mm. Tanssiorkestereiden Suomen mestaruuden. Legendaarinen Korsuorkesteri saavutti Suomessa johtavan aseman sota-ajan musiikin tyylitaiturina ja he saivat toteuttaa omaa menestyksekästä unelmaansa. Kotirintamilta orkesterin harmaisiin liittyi matkan varrella kaikkiaan 26 muusikkoa. Pitkä palvelusaika päättyi virallisesti 2012, oli aika siirtyä …