View Post

Marko ja Jukka Yle Areenassa

Uutiset, Yleinen

Tangokuninkaat Marko ja Jukka, eli Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen tarjoilevat lauantaina 4.4.2020 puolitoistatuntisen livelähetyksen Yle Areenassa. Erikoiskeikka kuvataan Yle Jyväskylän toimitiloista. Mistä idea lähti?Idea lähti Yle Jyväskylän toimituksesta. Heilläkin on kova tahtotila tuoda monipuolista musiikkia ja myös kotimaista iskelmää kotona oleville kansalaisille, ja päättivät toteuttaa erikoiskeikkoja Yle Areenaan. Viime lauantaina ensimmäisessä suorassa lähetyksessä keikan esitti Miljoonasade. Mistä on kyse?Kyse on …

View Post

Marko ja Jukka julkaisee tänään (to 19.3.) omilla Facebook-sivuillaan kirkkokonsertin

Uutiset, Yleinen

Torstai on toivoa täynnä. Illalla on kirkkokonsertin aika!Marko ja Jukka julkaisee omilla Marko ja Jukka – Facebook-sivuillaan kokonaisen kirkkokonsertin, joka on taltioitu Kylmäkosken kirkossa syksyllä 2018. YouTube-linkki tulee katsottavaksi to 19.3.2020 klo 18 alkaen. Markon ja Jukan ennennäkemätön kirkkokonserttitaltiointi on alun perin tehty vain omaan arkistokäyttöön Kylmäkosken kirkon tilaamasta kirkkokonsertista 15.9.2018. Marko ja Jukka kertovat; – Koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi …

View Post

Suomalainen Tango -konserttikiertue alkaa keskiviikkona 11. maaliskuuta

Uutiset, Yleinen

Kansallistangomme Satumaan tekijän Unto Monosen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi tasan 90 vuotta ja suomalaisen tangon isäksi luonnehditun Toivo Kärjen syntymästä 105 vuotta. Keskiviikkona (11.3.) alkaa konserttikiertue, joka on kunnianosoitus suomalaista tangoa kohtaan. Suomalainen Tango -konserttikiertue alkaa Kuusankoskitalolta keskiviikkona 11. maaliskuuta ja kiertueella esiintyvät tangokuninkaalliset Heidi Pakarinen, Teuvo Oinas, Jarno Kokko sekä Kaija Lustila ja Kultainen Harmonikka Jarno Kuusisto. …

View Post

Juhamatin uusi albumi julkaisussa tänään – konserttikiertue alkaa lauantaina

Uutiset, Yleinen

Juhamatti täyttää 11. maaliskuuta 70 vuotta. Juhlan kunniaksi häneltä ilmestyy tänään perjantaina (6.3.) uusi albumi – Elämä on hyvä, joka on jo Juhamatin kahdeksastoista studioalbumi. Levyn on tuottanut Niklas Nylund, joka vastasi valtaosin myös edellisen Jylhämaa-levyn tuotannosta. Elämä on hyvä Spotifyissa. Tällä viikolla alkaa myös juhlakonserttikiertue, jonka ensi-ilta on lauantaina 7.3. Härmässä ja kiertue päättyy 4. huhtikuuta Järvenpää-taloon. Konserttikiertueella kuullaan …

View Post

Uutta musiikkia Komiat-yhtyeeltä

Uutiset, Yleinen

Komiat julkaisi tänään perjantaina (6.3.) ensimmäisen singlen myöhemmin keväällä ilmestyvältä debyyttialbumiltaan. Leskenlehti-kappale ilmestyy myös Spotifyyn ja muihin yleisiin striimauspalveluihin sekä YouTubeen. – Ensimmäisellä singlellä haluamme vastata yleisön toiveeseen ja olemme levyttäneet keikoilla suureen suosioon nousseen Leskenlehti-kappaleen. Kappale edustaa Komioille tunnusomaista reipasta meininkiä, hyvää mieltä ja taitavaa soittoa. Olemme huolella ja nykypäivän soundivaatimukset huomioiden luoneet tyylin, joka soi yleisölle tutulla melodisella …

View Post

Tanssiorkestereiden SM-kilpailuun 2020 kisaorkesterit valittu

Uutiset, Yleinen

– Mukana neljä yhtyettä: Helminauha, Kati ja Kuiskaus, Reissarit ja Weranta. Tämän vuoden Tanssiorkestereiden SM-kilpailuun (SMOrk 2020) osallistuneista orkestereista esiraati on valinnut jatkoon neljä persoonallista ja monipuolista yhtyettä. SMOrk-kilpailun Finaaliin Seinäjoen Tangomarkkinoille lähtee kisaamaan tanssiorkesterit Helminauha, Kati ja Kuiskaus, Reissarit ja Weranta. Kilpailujohtajana toimii Krista Westerlund (Gramofoni Oy) ja kilpailun suojelijana Tangokuningas Kyösti Mäkimattila. Tuomariston puheenjohtajana toimii Tangokuningas Teemu Roivainen. …

View Post

Tomi Markkolan uutuussinkku Korttitalo julkaisussa tänään perjantaina

Uutiset, Yleinen

Vuonna 2016 Tomi Markkola vietti 20-v. taiteilijajuhlaansa ja pitkän levytystauon jälkeen tuolloin ilmestyi Myyty mies -albumi. Levyn lähtökohtana oli, että levylaulut sopivat myös keikoille eli tanssittavuutta mietittiin tarkkaan. Uutta musiikkia on tullut viime kuukausina seuraavasti; marraskuussa 2019 singlenä ilmestyi kaunis joululaulu Nyt sytytän mä kynttilän ja helmikuun 2020 loppussa julkaisuvuorossa on uutuus Korttitalo. – Korttitalo kappale oli ehdolla Myyty mies …

View Post

Marko Maunuksela on syksyllä Evitan vastavoima Che

Uutiset, Yleinen

Seinäjoen Kaupunginteatterin syksyn 2020 avaa Tuomas Parkkisen ohjaama Evita-musikaali. Tässä upeassa ja mahtipontisessa musikaalissa nähdään Che:n roolissa 10 v juhlavuottakin viettävä tangokuningas Marko Maunuksela! – Ihanaa, että nyt se on vihdoin totta ja siitä saa puhua ääneen! Tää on just sitä mitä omalta 10v juhlavuodelta halusinkin. Tehdä teatteria suurella tunteella! kuvailee Marko fiiliksiään musikaaliroolistaan. Evita on Maunukselan mukaan yksi suurista …

View Post

Suomalainen Tango -konserttikiertue maaliskuussa konserttisaleihin

Uutiset, Yleinen

KUNNIANPALAUTUS SUOMALAISELLE TANGOLLEMME – Suomalaisen tangon sykähdyttävä tarina Kansallistangomme Satumaan tekijän Unto Monosen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi tasan 90 vuotta ja suomalaisen tangon isäksi luonnehditun Toivo Kärjen syntymästä 105 vuotta. On todella korkea aika palata kansallisille juurille tangojemme johdattamana ja tavoittaa tangojemme yliajallinen merkitys.Kymmenen vuotta sitten YK julisti argentiinalaisen tangon osaksi maailman kulttuuriperintöä. Entä suomalainen tango? Rakkaimmat suomalaiset tangomme …

View Post

Legendaariset Kultsan tanssit alkaa jälleen

Uutiset, Yleinen

Helsingin Kulttuuritalo – Kultsa – vihittiin käyttöön vuonna 1958. “Kulttuuritalon ohjelmisto oli alusta alkaen huippulaatuista. Ensimmäisenä vuonna talossa esiintyivät mm. Georg Ots, Kansallisoopperan baletti, Leningradin baletti ja 110-henkinenBukarestin filharmoninen orkesteri. Kulttuuritalo tarjosi konserttien lisäksi myös vilkasta kerhotoimintaa erityisesti varhaisnuorille. Aikuisille suunnatusta kerhoista erityisesti kuvataidepiiri ja shakkikerho olivat suosittuja. Myös voimistelu, teatteri ja erilaiset lauluryhmät vakiinnuttivat paikkansa Kultsan ydinaktiviteettien joukossa.” (www.kulttuuritalo.fi)  “Korkeiden …