Hariolax

Legendaarisen Hariolaxin tuntevat kaikki tanssimusiikin ystävät. Yhtye nautti suurta suosiota tanssilavoilla jo 1980-luvulla, mutta koko kansan tietoisuuteen heidät toi lopulta Syksyn Sävel -kilpailu. TV-julkisuus auttoi levymyyntiä ja mm. Syksyn Sävelestä 1984, 1986 ja 1987 päätyi menestyslevyille laulut “Sot, sot sot, “Salaperäinen nainen” ja “Oi Isabella”.

Hariolaxin toinen pitkäsoitto myi jo yli 15 000 kappaletta ja albumin hitiksi kohosi laulu “Hawajin yö”. Hariolax nähtiin kuvaruudussa Lauantaitansseissa, Kevään sävelessä, Levyraadissa, Miss Suomi -finaalissa ja yhden kesän Hariolax kiersi MTV:n kesätanssibändinäkin.

Monipuolisen ryhmän ohjelmistossa helmeili niin humoristiset esitykset kuin vakavampikin musiikki. Lähes koko Hariolaxin tuotanto on yhtyeen laulusolistinakin toimineen Jukka Koiviston (1953-2009) säveltämää, sanoittamaa ja sovittamaa.

Rakkaudesta lajiin muusikot ovat soittaneet muutamia yhteisiä keikkoja ja konsertteja, josta heräsi into lähteä kiertämään enemmänkin. Vuonna 2022 tässä “uusvanhassa” kokoonpanossa ollaan valmiina keikoille - mukana Hannu Pärssinen, Jyrki Lehti, Kari Lehtomäki, Reijo Ylinen, Timo Koskinen, Arto Hyötyläinen & Arto Nuotio.

    Placeholder
    Placeholder