Marko Maunuksela

Marko Maunuksela

Marko Maunuksela on valovoimainen ja monipuolinen viihteen moniosaaja. Karismaattinen, rehti ja rento Pohjanmaan poika osaa olla paitsi herkkä tulkitsija myös vauhdikas viihdyttäjä ja tilanteeseen heittäytyjä.

Suuri sysäys kaikkien tuntemaksi tähdeksi tapahtui Seinäjoen Tangomarkkinoilla, jossa hänet kruunattiin Tangokuninkaaksi vuonna 2010. Marko oli kilpailussa myös yleisön suosikki.

Kokemusta keikkailusta Markolle on kertynyt jo usean vuoden ajalta. Tuhat tanssikeikkaa, lukuisat teatteriroolit, showt, messut, solistivierailut, erilaisten konserttien ja kiertueiden isännöinnit, käsikirjoitus- ja juontotyöt ovat muokanneet Markosta eri tapahtumien varman, luotettavan ja aina positiivisen tähden. Tämän kaiken lisäksi Marko Maunuksela isännöi Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta -radio-ohjelmaa Yle Radio Suomen iltapäivissä. Kotimaisen musiikin tunti on kuultavissa joka arkipäivä klo 13-14.

Toukokuussa 2017 Marko Maunuksela julkaisi pitkäsoiton #Rautavaara 2017, joka pitää sisällään 12 Tapio Rautavaaran kappaletta uudelleen sovitettuna.
Marko nähtiin kesällä 2017 teatterissa. Hänet sai kiinnitksen Kangasniemen kesäteatteriin Tapio Rautavaaran rooliin. Kesällä 2018 Markolla on rooli Turussa, Samppalinnan kesäteatterissa Naimakaupat Vegasissa -musikaalissa.

 

Artistin kotisivut
http://www.markomaunuksela.fi

Sosiaalinen media
Facebook »



Lataa

Kuva: Tommi Seikola

Lataa

Kuva: Minna Annola

Lataa

Kuva: Tommi Seikola

Lataa

Kuva: Tommi Seikola

Top Focus Portrait Photography

Lataa

Kuva: Jani Pihlaja

Top Focus Portrait Photography

Lataa

Kuva: Jani Pihlaja

marko maunuksela kp

Lataa

Kuva: Viacheslav Vinokurov

Top Focus Portrait Photography

Lataa

Kuva: Jani Pihlaja

Muita artistejamme

Konsertit

Erikoisohjelmat

close
Tarjouspyyntö