Saanko Luvan

Saanko Luvan

Helmikuussa 2017 Gramofonin edustukseen astui uusi orkesterikokoonpano Saanko Luvan.

Kokoonpanossa vaikuttaa solistina Tomi Hentula. Tomi on Myrskylintu yhtyeen perustaja ja mies muistetaan mm. Tangomarkkinat- ja Ponnahdus Pinnalle -laulukilpailuista.

Rumpalina 16 vuoden ammattimuusikkokokemuksella, Sami Nieminen, joka toimii myös kanttorina ja hallitsee tarvittaessa pianonsoiton. Viihdepianistin roolissa on työskennelty mm. konserttien säestäjänä, jopa suuren sekakuoron johtajana.

Digihaitarissa on Jorma Punta. Viisivuotiaasta asti haitaria soittanut Jorma on soitto- ja teoriatutkintonsa suorittanut Turun seudun musiikkiopistossa. Jorma on niittänyt mainetta enimmäkseen kansanmusiikin saralla, mutta sen lisäksi mies on koko 2000-luvun kuulunut tanssimusiikkia soittavaan yhtyeeseen.

Basistina on, Sibelius-Akatemiassa opiskeleva muusikko, musiikkipedagogi Johannes ”Joppe” Haahti. Haahti on aiemmin tullut tutuksi myös Big bandeista jazz-trioihin aina YLEX:n huomioimaan indiepop-yhtyeeseen asti. Johannes taitaa myös sellon soiton ja speciaalia on lisäksi teatterimuusikon työt.

Kitaristina on, musiikkipedagogiksi Jyväskylässä opiskeleva, kitaransoiton opettaja Tapio Lindholm. Tapio on viime vuosina ollut myös suosittu freelance-kitaristi ja toiminut monen Suomen eturivin artistin keikoilla kitaranvarressa. Miehen voi löytää teatterimuusikon töistä, jopa kapellimestarin roolista.

Artistin kotisivut
www.saankoluvanyhtye.fi

Sosiaalinen media
Facebook



Kuvat: A-P Majanen

close
Tarjouspyyntö