Katujen kuningatar – uutta musiikkia Aki Samulilta

  • 10 kesä 2018

Aki Samulilta uutta musiikkia – Kolmen vuoden ympyrä sulkeutui

 

Aki Samuli on julkaissut uuden singlen, Katujen kuningatar, joka sulkee samalla hänen uraltaan kolmen vuoden mittaisen ympyrän. Samuli valittiin vuonna 2015 tangokuningasfinaaliin kyseisellä kappaleella ja nyt, kolmen vuoden kuluttua, hän on viimein levyttänyt sen.

– Katujen kuningatar on ollut minulle aina tärkeä kappale. Sen tarina on karu ja koskettava. Erityisen merkittävä laulusta tuli minulle sen jälkeen, kun se siivitti minut nykyiselle artistiuralleni Aki Samuli kertoo.

Katujen kuningatar on alun perin Skädäm-yhtyeen Frogleyn säveltämä kappale, joka sai ensilevytyksensä 1986, eli yli 30 vuotta sitten.

– Hyvä musiikki ei kuole koskaan. Katujen kuningatar on esimerkki laulusta, josta on tullut klassikko. Sen levyttäminen on ollut minulle pitkäaikainen tavoite, Samuli kertoo.

Aki Samuli tuotti laulun itse ilman mittavia kaupallisia taustavoimia.

– Katujen kuningatar korostaa tämänhetkistä musiikillista itsenäisyyttäni. Menin kolme vuotta sitten mukaan kuningaskisaan omalla päätökselläni ja nyt luon omaa itsenäistä linjaani, Samuli toteaa.

– Levy-yhtiöt ja radiot ovat tärkeitä kaikille artisteille, mutta iskelmämusiikin asema on ollut jatkuvasti laskemaan päin. Omakustantaminen onkin monelle nykyisin ainoa vaihtoehto uuden tuotannon julkaisemiseksi. Minulla on lisäksi huippusoittajista koostuva Fantasia-yhtyeeni, joka pystyi toimimaan myös Katujen kuningattaren studiomuusikkoina.

Uuden kappaleen julkaisu osuu sopivasti Aki Samulin syntymäpäivien (10.6.) yhteyteen. 

Aki Samuli – Katujen kuningatar
FI-S63-18-00001

Säv. Frogley – Rockheart
San. Rockheart
Sov. Jouni Hannula, Simo Koho, Jani Luoma, Kimmo Tuupanen
Kustannus: EMI Songs Scandinavia

Muusikot:
Basso ja taustalaulu: Jouni Hannula
Koskettimet, taustalaulu ja perkussiot: Simo Koho
Kitarat ja taustalaulu: Jani Luoma
Rummut: Kimmo Tuupanen

Äänitys: Tuomas Kokko / Electric Fox Studios
Ohjelmointi, miksaus ja laulun äänitys: Simo Koho / Simo Koho Music
Masterointi: Minerva Pappi / Waudio
Tuottaja: Aki Samuli & Simo Koho Music 2018