Kuninkaallinen Joulukonserttikiertue alkaa ensi viikolla

  • 08 joulu 2017

Kuninkaallinen Joulukonserttikiertue alkaa ensi viikolla Kouvolasta, Sippolan kirkosta. Konsertin harjoitukset käyntiin läpi viime viikolla ja ohjelmisto alkaa olla valmis.

Kiertue järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2015 konserttisaleissa – tänä vuonna konserttipaikkoina on kuusi kirkkoa. Seinäjoen Tangomarkkinoilta tutut artistit ja loistokkaasti soiva musiikki tarjoavat yleisölle muistorikkaita hetkiä kaikkien aikojen rakkaimpien ja suosituimpien joululaulujen parissa. Ohjelmistossa kuullaan mm. Sydämeeni joulun teen (Marko Maunuksela), Enkelikello (Aino Niemi), Tule joulu kultainen (Susanna Heikki) ja Sylvian joululaulu (Teijo Lindström).

Kuninkaallinen Joulukonserttikiertue alkaa Tangokuningatar Aino Niemen kotikaupungista

Ensimmäinen konsertti kuullaan Tangokuningatar Aino Niemen kotikaupungissa Kouvolassa, Sippolan kirkossa tiistaina 12. joulukuuta, josta matka jatkuu Jämsän kirkkoon 13.12. Tangokuningas Teijo Lindströmin kotikonnuilla ollaan puolestaan torstaina 14.12. Jouluviikolla 19.12. on vuorossa Kangasniemen kirkko, 20.12. Mynämäessä sijaitseva Pyhän Laurin kirkko ja viimeinen konsertti Turussa, Martinkirkossa 21.12.

Kaikki alkaa olla valmista alkavaan kiertueeseen.

Huikeaa päästä tekemään joulukonsertteja ensimmäistä kertaa ikinä. Olen jo useana jouluna haaveillut siitä, että pääsisin laulamaan joululauluja kirkkoihin, nyt se toteutuu. Joulu merkitsee hiljentymistä ja rakkautta, aikaa läheisten kanssa, hehkuttaa Aino Niemi.

Kruunupäillä on takanaan kiireinen syksy ja kirkkokonserttikiertue on paras tapa virittäytyä joulun tunnelmaan.

Olen lähdössä innostunein miettein mukaan Kuninkaalliselle joulukiertueelle. On hienoa päästä laulamaan kirkkojen upeassa akustiikassa ja jouluisessa tunnelmassa. Erityisesti odotan, että pääsen laulamaan oman suosikkijoululauluni Oi jouluyö, hienon orkesterin kanssa. Joulu on rauhoittumisen ja rakkauden aikaa. Voi, kunpa joulu voisi olla joka päivä, kertoo Teijo Lindström.

Ainon ja Teijon lisäksi kiertueella nähdään viihteen monitoimimies, vuoden 2010 tangokuninkaana tuttu, Marko Maunuksela ja Radio Nostalgian arkiaamuista tuttu tangokuningatar 2015 Susanna Heikki, sekä SMORK 2017 -voittaja Kaiho-orkesteri viulistinaan Jessica Uussaari.

Kirkkojen juhlava tunnelma ja rauha tuntuu iholla – omalla ainutlaatuisella tavalla musiikki kuuluu ehdottomasti jouluun. Kirkkokonserteissa on aina jotain erityistä.

– Oon useampana vuonna tehnyt myös oman joulukonserttikiertueen kirkossa. Sikäli kirkossa laulaminen on tuttua. Nyt on mukava päästä esittämään myös ihan uunituoretta uutta omaa joululaulua Lunta.

Yleisön kohtaaminen on aina hieno juttu. Ja myöskin joulun taika. Se varmasti astuu esiin, kunhan kiertue alkaa, kertoo Marko Maunuksela.

– On upeaa päästä laulamaan kirkkoihin, siellä pääsee ainutlaatuiseen jouluntunnelmaan. Odotan kiertuetta todella paljon. Luulenpa, etten välty herkistymiseltä itsekään. Olen valinnut esitettäväkseni kauniita ja perinteisiä joululauluja, joista Konsta Jylhän Joululaulu liikuttaa minua ehkä eniten.

Joulu on minulle rauhoittumisen aikaa. Silloin pääsen myös kotiseudulleni Lappiin nauttimaan lumesta ja talvesta, se on minulle tärkeää ja erittäin voimaannuttavaa, Susanna Heikki valottaa.

– Viime vuonna sain olla solistina ja tällä kertaa hoidan viulistin ja taustalaulajan tonttia. Odotan erityisesti kirkkojen maagista tunnelmaa. Kaikki kirkot soivat aina eri tavalla, kun kaiku nappaa sävelet ja kuljettaa sitä ympäri kirkkoa. Kirkossa olen esiintynyt hyvinkin paljon. Olen mm. saanut jakaa avioparien kanssa hienoja hetkiä musiikin parissa ympäri Suomea, kertoo Jessica Uussaari.

Kuninkaallinen joulukonserttikiertue 2017

– Tangokuningatar 2017 Aino Niemi
– Tangokuningas 2017 Teijo Lindström
– Tangokuningatar 2015 Susanna Heikki
– Tangokuningas 2010 Marko Maunuksela
– Orkesterina Kaiho
– Viulistina Jessica Uussaari

ti 12.12. Kouvola, Sippolan kirkko
ke 13.12. Jämsä, Jämsän kirkko
to 14.12. Orimattila, Orimattilan kirkko
ti 19.12. Kangasniemi, Kangasniemen kirkko
ke 20.12. Mynämäki, Pyhän Laurin kirkko
to 21.12. Turku, Martinkirkko

Konsertit alkavat klo 19
Ohjelmamaksu 28,- (sis. toimituskulut) – Lippujen ennakkomyynti: kauppa.gramofoni.fi
Lippuja myös tuntia ennen ovelta.
Varaukset: Gramofoni / Taija p. 050 362 7667 arkisin klo 10-15.

Tuotanto Gramofoni Oy