Sinitaivas-konserttikiertue starttaa tällä viikolla Porista

  • 01 loka 2018

Tällä viikolla polkaistaan käyntiin Sinitaivas-konsertin harjoitukset ja perjantaina 5. lokakuuta Porin Promenadisali saa kunnian olla Sinitaivaan ensi-illan näyttämönä. Kolme ensimmäistä konserttia on jo lähes loppuunmyytyjä.

Ohjelmisto huokuu tänäkin vuonna iloista ja reipasta musiikkia unohtamatta mukavia yllätyksiä.

Vuoden tauon jälkeen lähden taas Sinitaivas-kiertueelle. Syksyn upein konserttikokonaisuus, jossa uudet kesällä valitut tangokuninkaalliset Saana Sassali ja Jarno Kokko pääsevät isoille estradeille näyttämään parastaan. Jarno ja Saana ovat antaneet jo syksyn aikana upeita näyttöjä tanssilavoilla, joten odotan mielenkiinnolla tutustumista heihin enemmän. Puhumattakaan yhdestä kaikkien aikojen iskelmän ladysta, Lea Lavenista. Hän tuo omalla läsnäolollaan konserttiin aimo annoksen lisää karismaa ja konkarin varmuutta.

Konsertissa on varsin mukava tuoda esille myös ”uutta lastamme” Marko & Jukka -duoa. Kesän alusta saakka olemme nimittäin Hallikaisen Jukan, ja myös konserteissa mukana olevan Jackpot-orkesterin, kanssa esiintyneet yhdessä. Kiertueella Jackpotin vahvistuksena on Jessica Uussaari, joka muuten esiintyy tällä hetkellä Rauman kaupunginteatterin Muukalainen-musikaalissa. Kapellimestarinamme on Taisto Lunkka.

Ekaa kertaa minun aikanani Sinitaivas on jo lokakuussa. Ja sehän sopii. Ei ainakaan vielä jouluaskareet ja joulukiireet paina. Voidaan rauhassa keskittyä tarjoilemaan laadukas kokonaisuus, jonka voi parhaiten kokea vain istumalla konserttisalin miellyttävään tuoliin ja antamalla aistien herätä ja tunteiden virrata. Nauretaan yhdessä. Itketään yhdessä. Lauletaan vaikka yhdessä. Näissä konserteissa on siihen lupa. Minun lupa. Meidän lupa, kuvailee Marko Maunuksela, joka on isännöinyt Sinitaivas-konsertteja monena vuonna.

SINITAIVAS-kiertue LOKAKUUSSA 2018

– Tangokuningatar 2018 Saana Sassali ja Tangokuningas 2018 Jarno Kokko
– Lea Laven
– Marko Maunuksela
– Jukka Hallikainen
Säestyksestä vastaa Jackpot-orkesteri
vahvistuksenaan Jessica Uussaari
kapellimestari Taisto Lunkka.

pe 5.10. klo 19 Pori, Promenadikeskus – lähes loppuunmyyty!
la 6.10. klo 18 Turku, Konserttitalo – lähes loppuunmyyty!
su 7.10. klo 18 Järvenpää, Järvenpää-talo – lähes loppuunmyyty!
pe 12.10. klo 19 Lahti, Sibeliustalo
la 13.10. klo 18 Hämeenlinna, Verkatehdas
su 14.10. klo 18 Kuopio, Musiikkikeskus
__________

Tuotanto: Gramofoni Oy

Lisätiedot Sinitaivas 2018 -sivulta