Tulossa elokuussa! Kuninkaalliset iltamat!

Uutiset, Yleinen

  • Noin kolmekymmentä Tangokuninkaallista kokoontuu elokuussa Miehikkälään, Myllylammen lavalle teemanaan Kuninkaalliset iltamat.
  • Iltamien käsikirjoituksesta vastaavat Tangokuninkaalliset itse, juontajina Heidi Pakarinen & Marko Maunuksela ja säestyksestä vastaa Taisto Lunkan Tango-orkesteri.
  • AlfaTV taltioi illan ja esittää iltamat myöhemmin kanavallaan.

Tangokuninkaallisten tähdittämät TV-ohjelmat ovat keränneet katsojia aina sankoin joukoin AlfaTV:n äärelle. Suosikkiohjelmien sarjan käynnisti “Kuninkaalliset kimpassa”, jonka ensimmäinen kausi kuvattiin kesällä 2019 Kuortaneen Urheiluopistolla. Viime kesänä kuvattu sarjan kakkoskausi puolestaan keräsi kruunupäät Tangokuningas Aki Samulin maatilalle, Kuninkaan valtakuntaan Pukkilaan. Akin tilalla saatiin useamman päivän kestävissä kuvauksissa purkitettua myös ensimmäinen “Kuninkaalliset iltamat”. Elokuinen Miehikkälän tapahtuma onkin jatkumoa tälle.

Olemme eläneet poikkeuksellisia kuukausia, mutta elokuussa on vihdoin mahdollisuus tavata kuninkaallisia pitkästä aikaa. Tällä kertaa Kuninkaalliset iltamat on yleisötapahtuma, jonne kuninkaalliset toivottavatkin yleisön lämpimästi tervetulleeksi. Ilta alkaa klo 17 Jukka Hallikaisen tervetulopuheella ja jatkuu yhteisellä ajalla, jossa virittäydytään illan musiikilliseen osuuteen, vaihdellaan kuulumisia ja otetaan valokuvia.

Tapahtumien keskipisteenä on Miehikkälän kunta, joka sijaitsee itärajalla Etelä-Suomen kaakkoisosassa. Iltamien teemana on Tango Flessibile – monivivahteinen katsaus rikkaaseen musiikkiaarteistoomme sekä osoitus, mihin kaikkeen tango taipuu.

AIKA: Keskiviikkona 18.8.2021 / klo 17-21
PAIKKA: Miehikkälä, Myllylammen lava
Tanssilavantie 20, Miehikkälä

Liput 20,-
Ennakkomyynti
Lippupiste

Esiintyjinä n. kolmekymmentä Seinäjoen Tangomarkkinoilta tuttua Tangokuninkaallista. Säestäjänä Taisto Lunkan Tango-orkesteri. Juontajina Heidi Pakarinen ja Marko Maunuksela. Käsikirjoituksesta vastaavat Tangokuninkaalliset itse.

Illassa Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun 2021 -voittotangon julkaisu, tekijöiden palkitseminen ja ensiesitys.

Iltamien ns. soivaosuus, TV-kuvaus alkaa klo 18. Kesto n. 2,5 h – iltamissa on väliaika. Tuolipaikkoja rajoitetusti / numeroimattomat paikat.

Tapahtuman järjestävät Tangokuninkaalliset – TanKu ry yhteistyökumppaneinaan AlfaTV, Gramofoni Oy, Miehikkälän kunta, Miehikkälän Osuuspankki ja Valitut Palat.